Jokihelmisimpukka

Jokihelmisimpukka on toiselta nimeltään raakku.

Tähän kuvakudokseen on kirjailtu 70 raakkua, se kuvaa 7000 vuotta eli Mustionjoen ikää. Raakkusukupolvet elävät Mustionjoessa noin 100 vuotta. Karjaa mainitaan ensimmäisen kerran 700 vuotta eli 10 raakun ikää sitten. Joki padottiin lopullisesti noin 70 vuotta sitten eli nykyisen raakkusukupolven aikana.

Raakut elävät joen pohjassa. Simpukat saavat ravintonsa suodattamalla vedestä. Samalla vesi puhdistuu ja kirkastuu. Yksi simpukka voi suodattaa vuorokaudessa jopa kymmeniä litroja vettä.

Raakkujen lisääntymisessä on monta vaihetta. Ensiksi koirasraakut päästävät siittiönsä veteen ja jos hyvin käy, ne löytävät virran alapuolella olevan naarasraakun munasolut ja tapahtuu hedelmöitys. Munasoluista kehittyy pieniä simpukantoukkia. Jotta toukista kasvaisi pikkusimpukoita, on niiden kiinnityttävä lohen tai taimenen kiduksiin. Mikään muu kalalaji ei kelpaa väli-isännäksi.

Raakulla on aistielimet, joilla se aistii valon ja varjon vaihtelut. Kun naarassimpukan päälle lankeaa varjo, se purskauttaa toukkia veteen siltä varalta, että varjo olisi lohen. Näin toukat päätyvät lohen kiduksiin ja kasvavat siellä imien ravintonsa kiduksista. Isäntäkalalle ei aiheudu tästä vahinkoa.

Muutaman kuukauden kuluttua raakunpoikaset irrottautuvat kiduksista ja ovat valmiita aloittamaan itsenäisen elämänsä joen pohjassa. Noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua raakku on sukukypsä ja tuottaa toukkia elämänsä loppuun saakka.

Taimen ja varsinkin lohi ovat vaelluskaloja, jotka elävät aikuisuutensa meressä, mutta palaavat kutemaan ja lisääntymään syntymäjokiinsa. Kun Mustionjoki lopullisesti padottiin 50-luvulla, estyi vaelluskalojen nousu jokeen ja alkuperäiset Mustionjoen lohet kuolivat sukupuuttoon. Sen takia raakutkaan eivät voi enää lisääntyä.

Flodpärlmussla

I denna bildväv har 70 flodpärlmusslor broderats in; den skildrar 7 000 år, alltså Svartåns ålder. Pärlmusslans generationer lever i Svartån i cirka 100 år. Karis nämns för första gången för 700 år sedan, det vill säga för 10 pärlmusslegenerationer sedan. Ån dämdes slutgiltigt för omkring 70 år sedan, alltså under den nuvarande pärlmusslegenerationens tid.

Pärlmusslorna lever på flodens botten. Musslorna får sin näring genom att filtrera vattnet. Samtidigt renas och klarnar vattnet. En enda mussla kan filtrera upp till tiotals liter vatten per dygn.

Pärlmusslans fortplantning sker i flera steg. Först släpper hanmusslorna ut sina spermier i vattnet, och om allt går väl når de äggen hos honmusslorna nedströms och befruktning sker. Ur äggen utvecklas små mussellarver. För att larverna ska kunna växa till små musslor måste de fästa sig vid gälarna hos lax eller öring. Ingen annan fiskart duger som mellanvärd.

Pärlmusslan har sinnesorgan med vilka den uppfattar växlingar mellan ljus och skugga. När en skugga faller över honmusslan sprutar den ut larver i vattnet, ifall skuggan skulle vara en lax. På så sätt hamnar larverna på laxens gälar och växer där genom att suga i sig näring från gälarna. Detta orsakar ingen skada för värdfisken.

Efter några månader lossnar de unga pärlmusslorna från gälarna och är redo att börja sitt självständiga liv på flodens botten. Efter cirka tjugo år är pärlmusslan könsmogen och producerar larver fram till slutet av sitt liv.

Öringen och särskilt laxen är vandringsfiskar som lever sitt vuxna liv i havet men återvänder till sina födelseälvar för att leka och föröka sig. När Svartån slutgiltigt dämdes på 1950-talet förhindrades vandringsfiskarnas uppgång i ån och de ursprungliga laxarna i Svartån dog ut. Därför kan inte heller pärlmusslorna längre föröka sig.